11.8.2014

TOMAATTIPIIRAS

Muutamasta blogista oon lukenu varaslähdöstä syksyyn asukuvilla. Minä otin varaslähdön syksyyn leipomalla.


Tarvitset:

pohja
75g margariinia
100g suolakeksejä
1 dl vehnäjauhoja

täyte
1 rs (200g) maustamatonta tuorejuustoa
2 dl parmesaaniraastetta (voi käyttää myös normaalia juustoraastetta, mutta maku on tod. näk. hieman eri)
1 kananmuna
(1 valkosipulinkynsi)
1/2 tl timjamia
3 isoa tomaattia
2 rkl oliiviöljyä
ripaus rouhittua mustapippuria


1. Sulata rasva. Jauha keksit ja jauhot sekaisin monitoimikoneessa (tai vaihtoehtoisesti blenderissä, niin kuin mää). Kun keksit on hienonnettu kaada ne eri kulhoon ja sekoita rasva joukkoon.


2. Päällystä irtopohjavuoka (halkaisija n. 24 cm) leivinpaperilla ja taputtele keksijauhorasvaseos vuokaan ja hieman sen reunoille.


3. Valmista täyte. Notkista tuorejuusto ja sekoita sen sekaan juustoraaste, kananmuna, timjami ja raastettu valkosipulinkynsi. Nosta täyte pohjan päälle nokareiksi ja levitä kostutetun lusikan avulla tasaiseksi.


4. Leikkaa tomaatit ohuiksi viipaleiksi ja asettele piiraan päälle. Lorauta öljyä ja ripottele mustapippuria tomaattien päälle. Sitten uuniin! 175 astetta uunin keskitasolla, n. 30 minuuttia.


Maku oli hieman outo, mutta hyvää oli!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa Piece of cake -blogin kommenttiboxiin! Tänne voit lähettää kysymyksiä, mietteitä, kehuja, RAKENTAVAA kritiikkiä, ehdotuksia jne. Vahvistan kommentit ennen niiden julkaisua. Ilkeät, asiattomat ja loukkaavat kommentit menevät suoraan roskapönttöön!

KIITOS♥